Asiat, jotka todella otti päähän oli, että
- teiltä saamassani sähköpostivastauksessa majoituksen osoite oli väärin, ja aikaa kului siksi aivan liikaa paikan etsimiseen
- puhelinnumeroihin vastattiin vasta monen yrittämän jälkeen, mikä siis pidensi paikan löytämiseen kulunutta aikaa
- minulle ei tullut mitään tekstiviestiä, jossa olisi ollut välttämättömät tiedot, kuten ovikoodia ja avainlokeron numerosarjaa, vaikka puhelinnumero oli annettu aivan oikein; sain ne viestit vasta sitten kun lopulta oltiin löydetty oikeaan osoitteeseen ja kahden ystävällisen saksalaisen majoittujan avulla päästy sisään, ja he saivat puhelimella teidän työntekijän kiinni, joka sitten aavuttuaan lähetti minulle nuo tekstiviestit.
* Eli kun liki tuhannen kilometrin ja kaiken tämän askartelun jälkeen lopulta päästiin majoittumaan, niin kyllä hiukkasen aikaa kesti kaikesta harmista toipua.
Näkisin että nämä virheet (väärä osoite ja puuttuvat tekstiviestit, jonka vuoksi kesti kauan päästä tuulesta sisätiloihin ja sen jälkeen vielä lisäodottelua ennen kuin päästiin huoneisiin) olivat merkittävä haitta ja esitän 50 %:n korvausta maksetusta summasta.